Tule mukaan vaikuttamaan, verkostoitumaan ja vaihtamaan kokemuksia!
Stery ry:n tarkoitus on toimia riippuvuusongelmia hoitavien terapeuttisten yhteisöjen tukena. Sen puitteissa voidaan vaihtaa tietoja ja kokemuksia, kehittää hoitoyhteisöjen yhteistyötä ja valvoa yhteisöjen etua ja toiminnan tasoa. Tehtävänä on myös ylläpitää yhteyksiä vastaaviin kansainvälisiin toimijoihin ja järjestöihin.
Stery ry:n jäsenenä pääset mukaan aktiivisten toimijoiden verkostoon. Jäsenistö kokoontuu kahdesti vuodessa, jonka lisäksi on mahdollista järjestää muita tapaamisia ja virkistystoimintaa. Stery ry järjestää vuosittain Huumetyöläisten neuvottelupäivät, jonka osallistumismaksun jäsenet saavat alennettuun hintaan.
Steryn toimintaa
Järjestämme alan työntekijöiden tapaamisia sekä neuvottelupäiviä, seuraamme ja tiedotamme yhteisöhoitoon liittyvistä asioista. Tuemme jäseniämme yhteisöhoitoon, kouluttamiseen, konsultointiin ja tutkimukseen liittyvissä asioissa ja tiedotamme niistä.
Lue lisää..